Vuosi vaihtui, joten on aika tehdä pieni yhteenveto viime vuodesta. Vuonna 2020 perhovälinein suoritettuja reissuja/kalastuspäiviä kertyi 65, mikä on suunnilleen yhtä paljon kuin vuonna 2019. Lammilla vietin 15 päivää ja loput 50 joilla.
Kevät (tammi-toukokuu)
Kevään ja alkukesän kalastusta haittasi meneillään oleva varusmiespalvelus, mutta koronan myötä saimme enemmän lomia, mikä mahdollisti usean kalareissun. kevään ensimmäinen reissu kohdistui maaliskuun puolivälin paikkeilla Kärnän koskelle. Tuolloin oli erittäin kaunis keli, sumareita kuoriutui ja kaloja pintoi. Pintovat kalat olivat kuitenkin liian kaukana, joten päivä meni lähinnä kelistä nautiskellen. Sumarikalastusta kävin kokeilemassa myös Äyskoskella. Päivä oli varsin nihkeä enkä nähnyt ainuttakaan pintovaa kalaa. Päivän saldona oli yksi 45 senttinen harjus ja toinen samanlainen irtosi, molemmat otti mustaan sumaripinturiin.
Lämmin kevät sulatti Liekkilampien päädyt jo huhtikuun puolessa, joten pääsin avaamaan lampikauden hyvissäajoin. Muutamaan reissuun onnistuin saamaan kourallisen kirjolohia. Sain myös kauden isoimmaksi jääneen noin 60 senttisen kirjolohen kahteen kertaan samasta paikasta eri reissuilla.
Tämän kaverin onnistuin saamaan kahteen kertaan |
Kauden isoimmaksi jäänyt taimen |
Kesä (kesä-elokuu)
Varusmiespalvelus oli vihdoin ohi, joten pystyin nyt keskittymään kunnolla kalastamiseen. Kesän aikana kalassa tuli käytyä noin joka kolmas päivä. Perhokalastusta tuli harjoitettua mm. Vilppulankoskella, Sonnanjoella, Naara- ja Kissakoskilla, Kellankoskella, Hammonjoella, Muuramenjoella sekä useilla pienillä Keski-Suomalaisilla joilla. Kaloja tuli reissuilla varsin mukavasti ja huomasinkin kalamäärien nousseen edellisvuodesta, joten kehitystä on selvästi tullut. Kehukalat jäi kuitenkin tältä vuodelta saamatta. Se pääosin johtuu siitä, etten käynyt ollenkaan esim. Huopanalla tai Läsällä, missä kehukalojen saanti on hyvin todennäköistä tai ainakin todennäköisempää, kuin vaikka Muuramenjoella. Kalliimmat kosket jäivät pois ihan rahallisista syistä, sillä korona vei kalastusoppaan kesätyöt, joten jostain oli säästettävä. Myös ulkomaan reissut jäi koronan takia tekemättä.
Koko kauden suosituin kohde allekirjoittaneelle oli Naara- ja Kissakosket, missä kävin heinä- ja elokuun aikana 9 kertaa. Näiden reissujen aikana sain noin 120 taimenta joista 30 oli merkattuja, joten näiltä reissuilta jäin 6 euroa plussan puolelle. Tämä oli ehkä merkittävin saavutus menneeltä kesältä. Naara- ja Kissakoskien reissuita löytyy myös muutama erillinen juttu.
Heinäkuun viimeisenä päivänä sain päähänpistoksen ja aloin kirjoittamaan tätä blogia. Ilokseni ja yllätykseksei olen huomannut, että monet ihan oikeasti lukevat tätä blogia, joten suuri kiitos teille!
Loppukesästä kävin vielä kummisetäni kanssa Kuusamossa. Reissu meni osin kummisetää opettaessa, mutta kalastusta kertyi lopulta itsellekkin ihan tarpeeksi. Kyseisestä reissusta on ihan oma juttu, jonka voi käydä lukaisemassa, mikäli kiinnostaa.
Jokaisen kalastajan tulisi kaydä edes kerran elämässään ihalemassa Pähkänänkallion maisemia |
Syksyn aikana aloin laiskistumaan ja kalareissut väheni aika paljon. Koulujen alkaminen oli myös osasyy siihen, ettei kalalle jaksanut viikonloppuisin lähteä. Syksyn aikana kalastin myös neljät kisat, joissa tulos oli hiukan vaihtelevaa.
Lampikalastusta kävin syksyllä harjoittamassa vaivaiset 5 kertaa. Reissujen saldot jäivät varsin vaatimattomiksi. Vaatimattomat saaliit yhdistettynä koko ajan kylmenevään keliin sai minut hetkeksi unohtamaan perhokalastuksen. Noin kuukauden päivät kerkesin olla kalastamatta, kun taimenen rauhoitus vihdoin loppui. Tästä innostuneena kävin harjoittamassa vielä neljästi jokikalastusta, saaden ihan mukavasti kaloja. En jaksanut kuitenkaan kirjoittaa reissuista erillisiä juttuja blogiin, sillä mielestäni reissuissa ei ollut hirveästi kiinnostavaa sisältöä.
Parhaat perhot
Kauden parhaissa perhoissa ei mielestäni mitään kovin ihmeellistä ole, mutta ajattelin niiden kuitenkin kiinostavan lukijoita. Alla kuvia allekirjoittaneen kauden parhaista perhoista.
Liimalarva oli kauden ylivoimaisesti paras taimen perho Kupari ja old copper olivat parhaat kuulavärit |
Pietun pupa kuului myös kauden parhaimmistoon (Kuvan perhot ovat laiskan miehen muunnoksia, jossa oranssista dubbingista tehty iskupiste on korvattu villalangan pätkällä) |
Red Ribbed killer on luotettava jokapaikanhöylä |
Pt nymfi oli loistava etenkin hieman nirsommalle kalalle |
Pinkki kuulainen Orange tag oli paras harjusperho |
Musta nymfi oranssilla iskupisteellä on ollut luottopeli jo usean vuoden ajan |
Painottamattomat liitsit Schlappen häkilällä olivat viimevuonna erittäin tehokkaita kirjolohelle upposiimoilla uitettuna, jokien hidas virtaisissa osissa sekä suvannoissa |