Fasna Cup 2022

Fasna Cup on Hollannissa kisattava, Fasna Flyfishingin omistaja Semih Egemenin järjestämä yksipäiväinen parikilpailu, johon osallistuu kilpaperhokalastajia useista eri maista. Suomesta lähti kisoihin kaksi paria: Aiempina vuosina useammin mukana olleet Santtu ja Janne, sekä keltanokat Minä ja Leevi. Kisa pidettiin Visdorado de kool -kalastusalueella, missä on useampi lampi, joista voi onkia karppeja, sampia sekä perhokalastaa kirjolohia.

Reissuun valmistautuminen alkoi hyvissä ajoin perhonsidonnan merkeissä. Alkuvuoden aikana kisarasia täyttyi buzzereista sekä pienistä blobeista ja liitseistä.

Perhorasia
Kisarasia
Vielä muutamaa viikkoa ennen reissua sääennuste näytti vajaata 20 astetta ja pelkkää auringonpaistetta. Reissun lähestyessä ennuste heikkeni tasaiseen tahtiin ja loppujen lopuksi Hollantiin oli luvassa takatalvi. Menopäivänä keli oli Amsterdamissa niin huono, että meidän lennon lähtöä jouduttiin viivästyttämään 50 minuutilla.

Ensimmäisenä harjoituspäivänä keli oli kohtalaisen karmea. Lunta, räntää, kaamea tuuli ja vain pari astetta lämmintä. Siitä huolimatta painelimme heti majoitukseen kirjautumisen jälkeen lammelle. Noin kolmen tunnin kalastussession aikana ei kalamäärillä juhlittu. Santulle pari kalaa ylös ja itse pudotin yhden juuri ennen haavia. Kaloja pintoi reilusti, mutta emme saaneet niitä ottamaan. 

Ensimmäisenä päivänä kamat kasattiin lumipyryssä
Toisena harjoituspäivänä keli oli jo hieman parempi, mutta edelleen kylmä ja tuulinen. Santtu oli aamulla listannut tekniikoita, joita lähtisimme porukalla kokeilemaan. Kalastus oli edelleen haastavaa. Ainoa kalatapahtuma ennen lounasta oli yksi bungiin haksahtanut lohi.


Kuva: Santeri Kinnunen
Lounaan jälkeen oli vielä pari tuntia aikaa kalastaa, ennen kuin lammet suljettaisiin kisaistutuksen takia. Lounaaksi syöty schnitzel antoi kalastukseen lisäbuustia, kun vain hetken kalastuksen jälkeen sain päivän toisen lohen. Siitä noin tunti ja sain kolmannen, joka jäi lopulta päivän viimeiseksi. Molemmat kalat ottivat uppo 7 uitettuihin fabeihin.

Kuva: Janne Heikkinen
Omat järvikepit: 2kpl Visionin Onkia ja 2kpl Soldarinin RCX
Fasnalla oli myös kisakeskuksessa pieni "karkkikauppa"
Omat tuliaiset
Toinen treenipäivä oli edellisen tapaan erittäin haastava. Neljän hengen porukasta olin ainoa, joka ylipäätään sai kaloja, minkä perusteella voi sanoa kalojen saamisen olleen hyvin pitkälti tuuripeliä, koska me kuitenkin kalastimme suurin piirtein samoilla tekniikoilla.

Vaikka treeneissä ei kalamäärillä juhlittu, saimme lopulta varsin selkeän kuvan kisataktiikasta, joten siinä suhteessa oli helppo lähteä seuraavana päivänä kisaamaan.

Poolikartta
Saavuimme lammelle sunnuntai aamuna noin klo 7.15, jonka jälkeen suoritimme pooliarvonnan. Kilpailu koostui siis 8x 45min jaksosta, jotka kalastettiin kahdella eri lammella. Molempiin lampiin oli laitettu edellisenä iltana 100 kiloa 300-400 grammaista kirjolohta. Eli erinomaista kisakalaa.

Ensimmäisellä jaksolla kalastimme poolin 7. Odotukset ensimmäiselle jaksolle olivat korkeat. Santtu oli kertonut ensimmäisen jakson olevan samanlaista mättämistä kuin Suomen karsinnoissa, mihin olimme varautuneet paksuin perukkein. Paksuun perukkeeseen oli sidottu musta liitsi, oranssi blobi ja pieni kultahuisku. Alku oli kuitenkin kaikkea muuta kuin mättämistä. Ainoastaan vastarannalta (poolit 17 ja 16) nousi reilusti kalaa. Oli siis helposti pääteltävissä, että suurin osa kaloista oli pakkautunut sinne. Oma avausjaksomme päättyi blänkkiin. Ainoa kalatapahtuma saatiin uppo 7 heitettyihin Fabeihin. Viereisiltä pooleilta saatiin parit lohet, joten näin jälkeenpäin on helppo sanoa, että tältä poolilta olisi pitänyt saada kala tai kaksi.

Toisella jaksolla oli vuorossa pooli 14. Vaikka ensimmäiseltä jaksolta tuli blänkki, oli usko toiselle jaksolle edelleen korkealla. Ensimmäisen jakson aikana näimme tältä rannalta saatavan kaloja, joten kalan saaminen olisi vain ja ainoastaan itsestä kiinni. Edellisellä jaksolla sain bongattua naapurin siiman päästä chartti kuulaisen liitsin, joten laitoin omaan litkaan samanlaisen. Noin vartin kalastuksen jälkeen chartti kuulainen liitsi toimitti, ja me saatiin kisan ensimmäinen kala. Valitettavasti se kuitenkin jäi jakson ainoaksi.

Kolmannelle jaksolle vaihdoimme lampea, kun kalastimme poolin 24. Ennen jakson alkua Semih tuli kertomaan, että meidän on pakko saada kala, koska vain tältä ja oikeanpuoleiselta rannalta oli saatu kaloja. Heti jakson alkuun naapurissa oli kalatapahtumia ja taisi sieltä ainakin yksi tulla myös haaviin asti. Meillä oli pitkään hiljaista, kunnes yksi lohi erehtyi ottamaan Leevin oranssiin blobiin. Jakson saldona siis yksi lohi.

Neljännellä jaksolla oli vuorossa pooli 31. rehellisesti sanottuna poolille ei kovin suuria odotuksia ollut. Heti jakson alkuun naapurissa oli kuitenkin muutama kalatapahtuma, mikä loi hieman uskoa. Leevi vakoili heidän tekemisiänsä ja huomasi heidän heittävän yhtä perhoa kellusiimalla. Päätimme kokeilla jotain saman suuntaista, joten laitoin bungin alle pari pientä liitsiä, mitkä kiskoin niin pitkälle kuin pystyin. Hetken kalastuksen jälkeen saatiin ensimmäinen tärppi bungiin ja toinen vähän myöhemmin. Kumpikaan kala ei jäänyt kiinni, joten blänkkihän sieltä sitten tuli. 

Viidennelle jaksolle vaihdoimme jälleen lampea, kun kalastimme poolin 11. Ennen jakson alkua poolissa pintoi aivan jatkuvasti, ja vielä ihan heittoetäisyydellä. Jakso alkoi kuitenkin koko lammen osalta hiljaisesti. Ainoastaan Janne ja Santtu vetivät kalaa vastarannalta. Noin kymmenen minuuttia ennen jakson loppua vapa onneksi taipui, ja varman päälle otetun väsytyksen jälkeen haavissa köllötti mustaan liitsiin purrut 50 senttinen vanha kala, mikä jäi meidän jakson ainoaksi.

Kuudennella jaksolla oli vuorossa pooli 19, joka oli yksi kilpailun parhaista pooleista. Leevin kanssa todettiin kalan saannin olevan nyt vain ja ainoastaan itsestä kiinni. Jakso alkoi erinomaisesti, Leevin saadessa kalan miltei välittömästi, minkä jälkeen saimme vielä pari lisää. Samalla naapurit alkoivat kiriä, kun he veti 5 kalaa kohtuu lyhyeen aikaan. Onneksi me saatiin vielä muutamat lisää, ja jakson saldo oli lopulta 6 kalaa, mikä riitti jaksovoittoon.

Seitsemännellä jaksolla kalastimme jokseenkin epätoivoista poolia 28. Vaikka edellinen jakso menikin hyvin ei usko kalan saamiseen tällä jaksolla ollut kovin suuri, sillä koko päivän aikana kyseinen lammen seinusta oli ollut erittäin hiljainen. Hiljainen oli myös koko jakso, kun emme saaneet ainuttakaan kalatapahtumaa.

Viimeisellä jaksolla kalastimme poolin 3. Edellisellä jaksolla seinustalta oli saatu muutamia kaloja, joten pieni toivo yhdestä lohesta eli. Naapurit sai snakella melko nopeasti yhden vanhan kalan, joten yritimme samaa. Meidän yritykset eivät kuitenkaan kaloille kelvanneet, joten kisa päättyi meidän osalta kahteen peräkkäiseen blänkkiin.

Kisa kalastettiin tiiviissä tunnelmissa
Lopullinen tulos (0-1-1-0-1-6-0-0) riitti sijoitukseen 15/30. Vaikka jäimme kärjestä aika reilusti, voi suoritusta pitää silti omaan tasoon nähden ihan hyvänä. Täydellisellä suorituksella olisi voinut hätyytellä mitalisijoja, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Paikallisia ei myöskään kannata aliarvioda, sillä he kalastavat käytännössä pelkästään lammilla. Yleisesti reissu oli erittäin hieno kokemus, vaikka kalastus ei ehkä niin erinomaista ollutkaan. Koti-ikäväkään ei kerennyt iskeä, kun jokaisena kalastuspäivänä saatiin nauttia lumisateesta:)

Harmi ettei Suomessa ole mitään vastaavaa C&R lohilampea, johon voisi mennä paiskomaan takuria lenkkarit jalassa. Ehkä vielä joskus meidän paikallinen kalastuskulttuuri kehittyy, ja saamme vastaavanlaisia kalapaikkoja.

Tulokset
Leevi, Mä, Semih, Santtu ja Janne
Pelipäivän pizza