Kilpaperhokalastus on varmasti mielipiteitä herättävä laji monestakin eri syystä. Miksi ihmeessä sitä sitten kannattaisi harrastaa? Valehtelisin, jos sanoisin kilpaperhokalastuksen sopivan aivan kaikille, sillä se ei sovi. Mutta siitä olen varma, että kilpaileminen voisi tarjota arvokasta oppia aivan jokaiselle.
Tässä tekstissä avaan syitä miksi itse olen aloittanut kilpakalastuksen, ja miksi muiden kannattaisi edes kokeilla sitä.
Oma tarinani alkaa vuoden 2017 nuorten SM-kilpailuista. Kaikista alkuperäisin syy nuorten kisoihin osallistumiseen, oli yksikertaisesti halu oppia saamaan enemmän kalaa. Olin lukenut miltei kaikki Pietun ja Jyrkin blogitekstit, ihastellen heidän huimia kalamääriänsä. Tiesin heidän olevan kilpakalastajia, joten jo nuorena osasin päätellä kilpailemisen olevan paras tapa kehittyä, eli oppia saamaan paljon kalaa.
No ensimmäiset kisathan ei ihan putkeen mennyt, kun sijoitukseni oli 8/10. Suurin syy tähän oli, ettei minulla ollut hölkäsen pöläystä kisataktiikoista. Tästä suivaantuneena halusin todistaa itselleni olevan parempi, mitä tulos kertoi, ja sillä tiellä ollaan edelleen. Nykyään tosin haluan todistaa pystyväni haastamaan Suomen parhaita, ja joskus jopa olemaan itse se kaikista paras. Myös kilpakalastajien yhteisöön kuuluminen on hienoa, ja kisoissa on aina hyvä meininki.
Viiden vuoden aikana kilpaperhokalastus on tarjonnut uusia tuttavuuksia ja kavereita, paljon oppia, sekä kasan hienoja kokemuksia, joista ikimuistoisin on ehdottomasti Puolassa käydyt vuoden 2018 nuorten MM-kisat. Nuorten kisat myös motivoi entistä enemmän jatkamaan kilpakalastusta, sillä haluan kokea saman joskus vielä uudelleen miesten EM- tai MM-joukkueessa. Ja vaikka en ikinä miesten tasolla maajoukkeeseen pääsisi, on kilpakalastus siihen mennessä tarjonnut varmasti ihan tarpeeksi elämyksiä.
 |
| Tällaisella joukkueella oltiin liikkeellä. Ylärivi: Jarkko S. (vas.), Leevi, mä, Teemu. Alarivi: Onni (vas.), Elias, Tommi ja Jarkko P. Kuva: Jarkko Suominen. |
Paras keino kehittyä
Ihan ensimmäiseksi, kuten aiemmin asiaan on jo viitattu, kilpaileminen on paras tapa kehittyä. Suurin syy tähän on se, että kisoissa kuljetaan pareissa, mikä tarkoittaa, että osallistujat pääsevät aina seuraamaan ja oppimaan toisten tekemisistä. Kisoissa oppia voi myös saada, yksikertaisesti kyselemällä vinkkejä muilta. Vinkkejä saa jopa yllättävän helposti, varsinkin jos on hieman kokemattomampi kilpailija.
Mitä siellä kisoissa sitten konkreettisesti voi oppia? Kisoja kiertämällä oppii lukemaan kalastettavaa vettä ja mukautumaan erilaisiin olosuhteisiin. Kilpakalastus opettaa siis kalastamaan ja löytämään kalat mistä tahansa, sillä kisoissa ei läheskään aina pääse heittämään sitä joen tai järven parasta osuutta tai monttua, vaan kalat tulee löytää ja saada muualta. Kisoissa pääsee myös näkemään kaikista tehokkaimmat tekniikat, sillä kokeneimmat kalastajat ovat hioneet omaa kalastustaan mahdollisimman tehokkaaksi useita vuosia.
Kaikkia vinkkejä ei tietenkään tule heti, vaan oppia tulee tasaisesti vuosien varrella. Kaikista kisoissa opituista asioista on tietenkin hyötyä myös hupikalastuksessa, joten oppi ei mene hukkaan vaikka ura kilpakalastajana loppuisi lyhyeen.
Uudet tuttavuudet
Toiseksi. Kisoja käymällä, on mahdollista saada uusia kavereita. Kuullostaa ällöttävältä kliseeltä, mutta totta se on, ja uskon kaikkien kisakalastajien allekirjoittavan tämän. Koska kisoissa kuljetaan pareittain, on jokainen kilpailu mahdollisuus myös tutustua uuteen henkilöön. Kun kisoja on kiertänyt tarpeeksi tuntee helposti jo kymmeniä kalastajia ympäri Suomen, joilta voi kysellä vinkkejä tai kalaseuraa.
 |
| Puukko, Baby Strandman ja mä Kuhmossa järjestetyssä joukkuekisassa 2019 |
Suuret tunteet
Kolmanneksi. Kaikki muut kokemukset ja suuret tunteet. Jokainen kulkee oman reitin kilpakalastajana, joten kaikki kokee matkan varrella eri asioita. Se on kuitenkin varmaa, että mahdollisesti vuosia kestävän kilpa-uran aika kerkeää tapahtua paljon sellaista, mitä ei muuten kokisi: finaalireissuja, kv-kisoja, joukkuekisoja, kilpakalastajien omia tapahtumia, jne...
Nyt kun tässä on kerrottu miten hieno ja mahtava harrastus kilpaperhokalastus on, niin sanottakoon, että kyllä sinne sekaan mahtuu niitä, ei niin kivoja hetkiä. Itsekin olen tatti otsassa lähtenyt useamman kisan jälkeen kotimatkalle, ja harkinnut lopettamista aina tasaisin väliajoin. Silti harrastus jatkuu, joten hyödyt on ilmeisesti suuremmat kuin haitat😅
Eli jos omaat aidon halun kehittyä perhokalastajana, haastaa itseäsi, tutustua uusiin ihmisiin, tai kokea uutta. Kannattaa silloin vakavissaan harkita kilpakalastuksen aloittamista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti